sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuu

Ihanan aurinkoisena toukokuun ekana päivänä palaan vielä huhtikuun parhaimpiin ja pahimpiin.

Huhtikuun paras kausituote on vappumunkki. Ärsyttävää vaan, että mä en mistään saa kunnon munkkeja, sellaisia itsepaistettuja siis, kun mun entinen luottomunkkitoimittaja ei enää oo duunissa samassa paikassa kuin ennen. Normaalista kaupasta saa vaan teollisia valemunkkeja, enkä oo löytänyt uutta luottopaikkaa. Pöh. Pitäis varmaan opetella itse, mut toistaiseksi en ole jaksanut. Kovin ärsyttävää.



Hömpötys, johon en lähde mukaan, mut lähdin sittenkin oli KonMari. Blogeissa ja muualla suosittu Marie Kondon kirja herätti ensin hilpeyttä (en halua ottaa jokaista tavaraani käteen ja miettiä tuottaako se minulle iloa) ja lopulta ärsytystä, kun metodia pursuili ovista ja ikkunoista. Eilen kuitenkin jossain omituisessa puuskassa tulin siihen tulokseen, että ehkä mun sittenkin pitää perehtyä tähän, jotainhan siinä on pakko olla, kun niin laajalla rintamalla ihmiset siitä innostuvat. Niinpä sit samalta istumalta ajoin kaupungille ja ostin kirjan. Sijoitin sen lukujonoon välittömästi sen mun ajanhallintakirjan perään.



Huhtikuun tylsintä oli työpaikalla alkaneet yt-neuvottelut. Vaikka itse en kuulunut neuvottelun kohderyhmään, kovasti asia aiheutti (ja aiheuttaa edelleen) keskusteluja ja spekulointia ja teki kyllä omalla tavallaan kuukaudesta vähän raskaan.

Kuukauden parhaat löydöt tein blogin luonnoskansiosta. Siellä oli sulassa sovussa puolivalmiita kirjoituksia esimerkiksi meidän reilun vuoden takaisesta talvilomasta Floridassa, viime kevään välttämättömistä vaatehankinnoista, Finnairin bisnesluoka ruokatarjoiluista ja New Yorkin ravintolavinkeistä. Noista eka ja vika on ehkä sellaisia, että ne vois joskus oikeastikin nähdä päivänvalon.



Kuukauden omituisin nostalgiapuuska liittyy pankkiini. Olen ollut saman pankin asiakas syntymästäni asti, enkä koskaan oo vakavissani miettinyt vaihtoa, mut nyt monen sattuman kautta huomasin neuvottelevani uuden pankin kanssa. Tää kaikki liittyy isompaan kuvioon, kun oon elämässäni siinä vaiheessa, että oon vakavissani miettinyt, mihin suuntaan haluan työuraani viedä ja minkälaisia ratkaisuja mun nyt kannattaisi tehdä, että joskus hamassa tulevaisuudessa ei välttämättä tarvitsisi tehdä töitä ainakaan sitä määrää kuin tällä hetkellä. Joka tapauksessa, uuden pankin tarjoamat vaihtoehdot on joka saralla paremmat kuin nykyisen, eikä järjellä ajateltuna tässä pitäisi olla mitään ongelmaa. Ja silti mietin ja mietin ja ihmettelen, että enhän mä voi vaihtaa pankkia, kun oon aina ollut samassa ja yhden kesän siellä töissäkin aikanaan. Omituista.

Huhtikuun ärsyttävin tekemättömyys liittyy tavallaan samaan kuvioon ja on veroilmoitus. Vuosien jälkeen mulla oli ensimmäisen kerran pitkästä aikaa muitakin tuloja kuin päätyöstä ja oon viikkoja tuskaillut tän asian kanssa. Ensi viikolla veroilmoitus on jätettävä, joten nyt on pakko ryhtyä tuumasta toimeen.

Näissä merkeissä ihanaa toukokuuta! Kuten kuvista näkyy, täällä on nyt kevät!

2 kommenttia:

  1. Olipa kertakaikkisen hankala alkaa kommentoimaan tähän postaukseen. Aloitin kommentinkin uudestaan vaikka kuinka monta kertaa. Menin ihan hämilleen tuosta Kondon kirjasta. Huomasin, että olin lukenut siitä aiemminkin Ostolakossa-blogista ja itse asiassa käyttänyt sitä "Does it sparkle joy?" -metodia kun olen siivoillut kaappeja... Se oli niin tarttuva lause että jäi mieleen, vaikken kirjasta sen enenpää tiedäkään. Minä, joka luulin olevani kaiken tällaisen humputuksen yläpuolella! :D No jos sen avulla sai 10v vanhoja meikkejä nakattua roskiin, niin onhan sekin jo jotain... vaikka ei koko taloa kävisikään läpi :)

    - Wingless

    P.S. Kiitos Bahama-kuvista, olen katsellut ne jo useampaan kertaan läpi :)
    P.P.S. Finnairin Busines-annokset ehdottomasti toivelistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hauskaa, et en oo ainoa Konmarista hämmentynyt. Ja oon myös hämmentynyt itsestäni, todellakin oon myös kaiken hömpötyksen yläpuolella, ja silti oon ostanut jo kaksi tavalla tai toisella elämänhallintaan liittyvää kirjaa tänä vuonna :-D

      Matkakuvien seuraava setti on valmiina ja tulee tänään tai viimeistään huomenna ja tietty voin ton bisnesluokan jutunkin jossain vaiheessa julkaista, jos se kiinnostaa!

      Poista