keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Saint Thomas

Meidän toka kohde karibialla oli Yhdysvaltain Neitsytsaarien St. Thomas ja siellä saaren pääkaupunki St. Amalie. Meidän risteilyn ainoa sadepäivä osui tähän päivään ja sen takia lähdettiin maihin vasta vähän myöhemmin, kun ilma näytti kirkastuvan.



Me ollaan sillä lailla tylsiä risteilyvieraita, ettei erityisesti innostuta kohderetkistä. Muistaakseni vain kerran ollaan sellaiselle lähdetty, se oli Meksikossa, jossa käytiin Tulumin mayakaupungin raunioilla. Retkissä sinällään ei oo mitään vikaa, mut mielummin kävellään vaan kohteessa, käydään ehkä syömässä tai kahvilla ja ihmetellään maailmanmenoa kuin istutaan kuumassa bussissa matkalla ihmettelemään jotain paikallista vesiputousta. Mut nää on tietysti makuasioita.

St. Thomas näytti aika samalta kuin karibialaiset kaupungit yleensä. Kapeita katuja, värikkäitä taloja ja paljon turisteja.










Satamaan oli sen verran matkaa, et piti mennä bussilla.






Sade alkoi uudestaan, kun oltiin vähän aikaa pyöritty kaupungilla, joten päädyttiin takaisin laivalle aika nopeasti ja tyydyttiin ihailemaan maisemia partsilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti