sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Eka aamu

Terkut New Yorkista! Hyvin päästiin eilen perille ja tänään herättiin, kun aurinko paistoi ikkunasta sisään.

Lento meni kivasti ja lentoaikakin oli vaan reipas 8 tuntia. Oltiin siis vähän etuajassa ja imigraatiostakin selvittiin vaan puolen tunnin jonotuksella, mikä oli mahtavaa. Meillä on asunto vuokrattuna Villagesta, joten oon vähän uusilla seuduilla itsekin. En nimittäin ihan näillä kulmilla ole ennen asunut.

Illalla käytiin Luressa sushilla.
Maisemia meidän lähistöltä, täällä on jo melkein kesä!
Oltiin aamulla brunssilla ja iltapäivällä ollaan menossa joogaan. Kamalasti siis ohjelmaa heti näin ekana päivänä.

Terkut!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Blogilista

Eilisen omituisin uutinen (jonka tosin huomasin itse vasta tänään) on se, että blogilista lopettaa kesäkuun alussa. Kuukauden päästä. En kestä.

Itse luen miltei kaikkia seuraamiani blogeja blogilistan kautta, joten täytyy keksiä joku uusi konsti. Kovin hankalaa.

Tännekin tulee jonkin verran liikennettä blogilistan kautta, joten jos haluat vielä kesäkuussakin pysyä mukana, tallenna linkki tai liity lukijaksi bloggerissa tai bloglovinissa. Ja jos haluat seurata blogiani jotain muuta kautta niin kerro, voin sit tarpeen mukaan liittyä muillekin blogisivustoille.

Toivottavasti siis pysytte mukana!

Ihanaa viikonloppua! Mä lentelen huomenna sinivalkoisin siivin Manhattanille, mikä on super-mahtavaa!


torstai 23. huhtikuuta 2015

Saks

Viimeksi Nykissä piipahdin Saksilla ihastelemassa naisten vaateosastolla kauniita vaatteita ja kevään tyyliä. Tässä muutamia kuvia noista mahtavista asuista!

























tiistai 21. huhtikuuta 2015

Siivoushommia

Mä oon ollut ahkera. Parin viime päivän aikana oon nimittäin käynyt isolla kädellä läpi tavaroita ja keräänyt kassikaupalla tavaraa kirpparille vietäväksi. Kaikki oikestaan alkoi siitä, kun viime viikolla ostin Iittalan Essence -viinilasit, joista olin jo pidempään haaveillut. Ja sen seurauksena päädyin tyhjentelemään keittiön kaappeja.

Meillä on nimittäin järistyttävän paljon kaikenlaista keittiökamaa. Ollaan molemmat asuttu omissa asunnoissa ennen yhteen muuttamista, joten meillä on alunperin ollut kahdet astiat. Oon aiemmin jo osan niistä karsinut, mutta nyt päätin hankkiutua eroon lopuistakin ylimääräisistä. Keittokomerossa on nimittäin aika rajallisesti tilaa ja olin oikein tyytyväinen, että vihdoin sain vähän tilaa kaappeihin. Tosin vielä on vähän hommia jäljellä, meillä on jotain aikoinaan lahjaksi saatuja juttuja, kuten wokkipannu, joita en ole käyttänyt ikinä ja ne saa lähteä seuraavaksi. Onneksi äiti on innokas kirpparilla kävijä, joten sitä kautta tavarat toivottavasti päätyy enemmän tarvitseville.

Siivousinto levisi vielä vaatehuoneeseen ja vikoja talvivaatteita pois pakatessani ylähyllyjen laatikoista löysin vielä lisää kirpparitavaraa, vanhan päiväpeiton ja sen sellaista. Nyt täällä onkin pussia ja nyssäkkää koko eteinen täynnä :-)

Oon kyllä siinä mielessä vähän hamsteri, että turhaa tavaraa kertyy liian helposti kaappeihin. Ja ajattelen liian helposti, että saatan vielä jotain tarvita, enkä sit uskallakaan luopua turhasta. Mut nyt pidin pään kylmänä ja mietin, että jos ollaan asuttu tässä kohta 10 vuotta, enkä koko aikana ole jotain tavaraa tarvinnut, tuskin tarvin jatkossakaan. Kovin puhdistava kokemus siis.

Lomakin lähestyy kovaa vauhtia, lähtö on jo lauantaina. Ihmeellistä. Oon viime kauhistellut dollarin kurssia ja muistellut kaiholla niitä aikoja, kun euro oli vielä vahva. Muuten lomasuunnitelmat alkaa olla paketissa, lauantaina siis hypätään siskon kanssa koneeseen ja viikko hummataan vierailla mailla. Tätä kirjoittaessani tajusin samalla, että mulla on vielä kamalasti julkaisemattomia kuvia talvilomaltakin. Kovin nopeasti menee aika näköjään. Mut ehkä tässä vielä ennen lauantaita saan nekin ulos. 

Ihanaa viikkoa! 





sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vaalipäivä

Voi miten jännittävä ilta onkaan tulossa! Täällä tapitetaan telkkaria jo nyt, kun ihan kohta ekat vaalitulokset saadaan ruutuun.

Itse kävin päivällä äänestämässä. Nykyään oma äänestyspaikkani on entinen ala-asteen kouluni, joten sinne on aina erityisen hauskaa mennä. Ja miten pieneltä ruokalan käytävä nykyään näyttääkin!

Oman ehdokkaan löytäminen oli tällä kertaa tosi hankalaa, kun kukaan ehdokkaista ei tuntunut heti omalta. Vaalikoneiden tutkiskelun jälkeen ja muutaman vaihtoehdon välillä punnittuani päätin vasta kopissa ketä äänestän. Harvinaista, yleensä tiedän kyllä aikaisemmin. Nyt kuitenkin mietin erityisen paljon galluptilannetta ja sitä, että missä ääntäni eniten tarvitaan tai missä se eniten vaikuttaa.

Äänestyksen jälkeen käytiin kevään ekoilla jätskeillä Kaivarissa. Vaikka olikin kylmä sitkeästi syötiin jätskit ulkona merta ihastellen. Kesä on ihan just täällä!


Jännittävää vaali-iltaa!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Dallas BBQ

Aina, kun oon Nykissä, mun pitää päästä yhteen tiettyyn ravintolaan syömään. Kyseessä ei ole mikään hieno paikka, vaan ketjuravintola, jossa on jopa pikaravintolan piirteitä, toki pöytiin tarjoiltuna.

Löysin Dallas BBQ:n sattumalta vuosia sitten, kun asuttiin miltei vastapäätä Chelsean ravintolaa. Ja siitä asti olen ollut vakkariasiakas. Mä rakastan Dallas BBQ:n babybackribsejä, sellaisia pitkään kypsytettyjä ja BBQ-kastikkeella kuorrutettuja.
Ruoka on edullista, palvelu supernopeaa, frozen margaritat isoja ja tarjoilijat ystävällisiä.
Otan siis aina saman annoksen, lautasellisen ribsejä uuniperunan kanssa. Tosin useimmiten en edes jaksa syödä perunaa.

Mies taas syö aina hampurilaisen.

Dallas BBQ löytyy Manhattanilta useasta paikasta, mun suosikki on ehkä Chelsean piste, joka on enemmän paikallisten suosiossa. Times Squaren kupeessa 42 kadulla on myös jättimäinen Dallas BBQ.

Käykää, jos satutte nurkillä pyörimään. Ja arvatkaapa mitä? Mä satun ja pian, lähden nimittäin viikon päästä lauantaina siskon kanssa lomalle. Vähän tälleen yllättäen ja ehkä liiankin pian, kun piipahdin Nykissä talvellakin, mutta oltiin jo ajat sitten sovittu, että lähdetään tänä vuonna ja sisko ei duunien takia pääse syksyllä. Lomaa odotellessa siis!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevät

Menin eilen kauppaan lievästi ylipukeutuneena. En nimittäin vilkaissutkaan lämpömittaria, kun lähdin kiireessä ja +13 astetta oli ehkä hiukkasen liikaa untuvatakille :-) Mut tällaistahan sattuu. Kai kaikille.

Jotenkin taas kevät tuli kovin yllättäen. Mut ihanaa, että tuli. Ja koska viikonloppuna mulla ei ollut mitään pakollista ohjelmaa, ehdin kaivaa kevättakit esille. Samaan syssyyn pesukone pyörii, kun ajattelin uskaltaa pakata ainakin suurimman osan talvikamoista jo pois. Toivottavasti siis ilmat tästä edelleen lämpenee!

Viikonloppu oli sikälikin onnistunut, koska sain tehtyä hurjasti sellaisia asioita, jotka ovat roikkuneet ties kuinka kauan. Sellaisia pieniä juttuja, jotka yksinään on helppoja ja lyhyitä hommia, mutta kun niitä kasaantuu paljon, tuntuu, ettei ensimmäistäkään saa aloitettua. Kuten postikasan perkaaminen. Tai valokuvista back upin ottaminen. Tai muutaman paitapuseron silittäminen. Mut kuten sanottu, nyt on roikkuvat hommat tehty (ainakin suurimmalta osin). Mahtavaa!

Ihanaa (ja toivottavasti aurinkoista) tulevaa viikkoa!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Käsimatkatavarat eli kuinka selvitä vähin matkatavaroin ja nesterajoitusten kanssa

Mä oon ollut aina tosi huono pakkaaja. Tai ehkä nykyään olosuhteiden pakosta ehkä vähän parempi, mutta edelleen vihaan sitä, kun matkaa edeltävänä iltana pitäisi miettiä mitä oikeasti tarvitsee mukaan. Eikä kovin kaukana edes ole ne ajat, jolloin lyhyellekin työmatkalle otin mukaan täysikokoisen matkalaukun, ihan vaan siksi, että säästyin rasittavalta miettimiseltä ja heittelin vaan laukkuun tavaroita sen kummemmin miettimättä, tilaa kun oli.

Muutaman viime vuoden aikana oon kuitenkin ryhdistäytynyt ja omaa matkatekoa helpottaakseni siirtynyt matkustamaan ainoastaan käsimatkatavaroilla aina kun mahdollista. Ja usein se onkin mahdollista, kun mulla on jonkin verran muutaman päivän duunimatkoja, jonne ison laukun raahaaminen on rasittavaa ja turhaa. Varsinkin kun nykyään saatan matkustaa lentokoneen lisäksi samalla matkalla myös junalla, jossa tilat matkatavaroille on vähintäänkin ankeat.

Vaatteiden osalta noudatan (yleensä) sellaista nyrkkisääntöä, että otan kaksi alaosaa ja yläosia joka päivälle. Kaksi alaosaa siksi, että jos housut repeää tai kaadan kahvin syliin, toinen on varalla. Toinen siis laukkuun ja toinen päälle. Kenkiä otan kahdet, lenkkarit matkalle ja jotkut järkevät duunikengät toiseksi. Yleensä suosin toisina housuina siistejä farkkuja, joiden kanssa lenkkarit menee kokouksessakin hätätilanteessa. Jos vaikka korko irtoaa. Lisäksi saatan ottaa jonkun mekon, jos tiedossa on illallinen, vaikka käytännössä meillä yleensä illalliselle mennään suoraan kokouksesta, jolloin vaatteita ei edes ehdi vaihtaa. Ja vikana päivänä farkut jalkaan, jolloin kokouksen jälkeen voin vaihtaa lenkkarit, joilla jaksan kävellä kilometrejä lentokentällä. Vaatteet yritän valita sillä lailla, että kaikki käy kaikkien kanssa, eli värit on yleensä aika neutraaleja. Mustaa ja valkoista ja harmaata ja ehkä jotain yhtä muuta. Sit tietysti alusvaatteita ja sukkia ja sen sellaista.

Mutta ne nesteet. Lentomatkailun suurin ongelma. Oi ja voi. Tosin nykyään olen tässä varsin hyvä, oon nimittäin kahtena kesänä ollut viikkotolkulla aasiassa pelkästään käsimatkatavaroilla (pakko mainita aina kun tilaisuus tulee). Mutta siis nää omat vinkkini on sellaisia, jotka olen testannut lukuisilla lentokentillä toimiviksi, kertaakaan ei mitään ole otettu pois, vaikka nää ei nyt ihan virallisten ohjeiden mukaan mene. Omalla vastuulla siis. Vahinkojen minimoimiseksi suosittelen kuitenkin, että kaikkien nestepussin ulkopuolelle jäävien tavaroiden on syytä olla sellaisia, joiden pois ottaminen ei järjettömästi kirpaise.

Selvää on se, että kaikki mahdollinen kannattaa pakata pieniin purkkeihin. Shampoot, hoitoaineet ja sen sellaiset. Lisäksi suosin mahdollisuuksien mukaan kaikenlaisia jämiä, esimerkiksi hammastahnan otan mielellään mukaan viittä vaille loppuneena, jolloin sen saa puristettua pieneen kasaan.


Oikeitten ja virallisten sääntöjen mukaan nestepussiin pitäisi pakata kaikki sellaiset tavarat, joita pystyy levittämään, siis huulipunat ja muut. Käytännössä jätän nestepussin ulkopuolelle aina:
-huulipunan ( sellaisen kiinteän, nestemäisen kiillon laitan pussiin)
-ripsivärin ja eyelinerin
-dödön (sellaisen stick-tyyppisen siis)
-meikin puhdistusaineen (otan mukaan puhdistusliinoja, sellaisia kosteita)
-huulirasvan
-luomivärit sun muut (ei voidemaisia)
-tarvittaessa kynsilakan poistolappuja (yksittäispakattuja, samantyyppisiä kuin meikinpoistoliinat)

Nestepussiin jää siis shampoo ja hoitoaine, kosteusvoide, värillinen päivävoide ja mahdollisesti jotain tehotippoja, kasvovesi, hammastahna, lämpösuoja ja hajuvesi (takana näkyvä vaaleanpunainen matkakoko). Jos tilaa riittää, saatan ottaa matkakokoisen hiuslakan (yleensä myös lämpösuojaa pystyy käyttämään samaan tarkoitukseen), käsirasvan ja jos sattuu olemaan jotain yksittäispakattuja kosteusvoiteita niin niitä. Tosin jalkojani rasvailen kyllä välillä myös hotellihuoneista löytyvillä kosteusvoiteilla. Matkailua varten otan myös mielelläni aina meikkiostoksilla näytteitä, esimerkiksi Kiehlsiltä saa aina pyytämällä näytteitä ja Cliniquella on monesti bonuspakkauksia, joissa on pienempiä kokoja tuotteista.

Varsinaisen käsimatkatavaran lisäksi monet lentoyhtiöt sallii yhden personal itemin eli käsilaukun. Tässäkin monesti venytän vähän rajoja, mulla on yleesä mukana Luikan Neverfull, jota pidän jalkatilassa lennolla ja jota käytän perillä tavaroiden raahaamiseen.

Miten te pärjäätte käsimatkatavaroiden kanssa? Oonko unohtanut jotain tai onko teillä parempia vinkkejä?



tiistai 7. huhtikuuta 2015

Takaisin arkeen

Kuten parista viimeisestä postauksesta on jo käynyt ilmi, pääsiäisen pyhät meni sairastellessa. Nyt onneksi sairastupa vaikuttaisi tyhjenevän ja sen ansiosta itsekin toivottavasti pääsen normaaliin päiväjärjestykseen.

Mä kävin viime viikolla lääkärissä ja antibioottikuuri poskiontelon tulehdukseen ja korvatulehdukseen loppui eilen. Tänään olin jo normaalisti töissä, mutta huomaa kyllä, että ihan täydessä vedossa en vielä ole. Kotiin päästyäni olin nimittäin aivan poikki. Lisäksi viikonlopun makoilut on jumittaneet yläselän totaalisesti, joten haaveilen, että jaksaisin jonain päivänä raahata itseni jollekin rauhalliselle jooga- tai muulle kehonhuoltotunnille, jos sillä saisin vähän jumiutuneita lihaksia aukeamaan. Sohvalla ipadin kassa makoilu kun ei varsinaisesti ole niitä ergonomisimpia asentoja. Hyvä puoli on se, että olen saanut lomakuvia järjesteltyä julkaisukuntoon, joten niitä toivottavasti löytyy täältä blogista lähiaikoina.

Kamalan sitkeitä tauteja nää tän talven flunssat tuntuvat vaan olevan, tosi monet ovat olleet pitkiä aikoja kipeitä. Tylsää.

Sellaisia kuulumisia siis tänään. Ihanaa viikkoa!