sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Viikonloppu

Hujauksessa vilahti tämä viikonloppu. Olin suunnitellut vaikka mitä hommia näille kahdelle päivälle, mutta lauantaiaamuna heräsin jyskyttävään päänsärkyyn. Kamalaa. Mulla on pää tosi harvoin kipeä, eikä nytkään ollut mitään erityistä syytä (ei edes pitkäksi venynyttä perjantai-iltaa). Särkylääkkeen otettuani hautauduin peitoin alle vielä pariksi tunniksi. Onneksi särky meni sillä ohi, mutta koko lauantain haahuilin vähän puolikuntoisena, enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Ehkä siis olin nimenomaan lepopäivän tarpeessa olihan viime viikko aika haipakkaa.

Tänään sit yritin vaihtelevalla menestyksellä tehdä kouluhommia, oon nimittäin niissä vähän jäljessä loman takia. Paljon sainkin kyllä aikaan, mutta kokonaisuutena en ihan niin paljon kuin olin suunnitellut, kun lauantai tosiaan meni ihan harakoille kaiken aivoja vaativan homman suhteen. 

Sellainen viikonloppu täällä siis. Onneksi pakkasesta löytyi vielä lempparijätskiä ja boksilla odottaa loman aikana tullut vika jakso rouva ministeriä, eli näissä merkeissä toivottelen teille hyvää alkavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti