perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pyykkionnettomuus

Meidän pesukoneessa tapahtuu omituisia. Just tossa viime viikolla sellainen valkaisuliina katosi jäljettömiin (löytyi kyllä sittemmin piiloutuneena hupparin taskuun) ja eilen kun pesin mustia pyykkejä, kasa sukkia tuli ulos tämän näköisinä kuin vasemman puoleisessa kuvassa. Luulin ensin, että koneeseen olisi eksynyt nenäliina, mutta ihan tavalliselta nukalta noi näytti. Mistä lienee tulleet, pitää ilmeisesti kaivaa nukkasihti auki ja katsoa, jos sinne on jotain jämähtänyt. Nukkasihdin nimittäin pitäisi puhdistua automaattisesti, joten en sitä yleesä erityisesti puhdistele.

Kaivoin sit esille mun salaisen aseen (jota olen täällä aiemminkin hehkuttanut) ja muutaman sekunnin surauttelun jälkeistä sukkaa voi ihastella oikealla. Mahtava tulos kyllä.

Singerin nukanpoistaja on kyllä ihan paras. Tehoja on tarpeeksi, eikä laite mene tukkoon, vaikka puhdistettavaa olisi enemmänkin. Ja lopputulos on aina ihan sileä. Hullareilta ostin omani aikanaan ja suosittelen kyllä lämpimästi! En tiedä, et onko noita hullareilla nyt tarjouksessa, keltainen kuvasto tuli kyllä tänään, mutta en ole sitä vielä ehtinyt selata.

Muuten viikko on mennyt tukka putkella, kun mulla on taas parin päivän Englannin keikka ensi viikolla ja se teettää aika paljon hommia. Myös viikonloppuna. Heräsin tänään myös siihen havaintoon, että mulla on vielä lomajuttuja tulossa, joten toivottavasti saan niitä kirjoitettua tänne blogiin lähipäivinä. 

Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti