sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Englannin terkut

Terveisiä Englannista! En sen tarkemmin tiedä mistä, kun istun tällä hetkellä junassa ja ulkona on säkkipimeää.

Lensin tänä aamuna Lontooseen ja hengailin siellä muutaman tunnin. Ikuinen ongelma: Lontoon liikenne kaikkineen on niin arvaamaton ja ihmeellinen, että olin varannut reilusti aikaa lennon ja junan väliin. Reilusti on tässä tapauksessa 6 tuntia, mut ajattelin sen silleen, että mielummin tuun kentältä rauhassa ja pyörin vähän kaupungilla kamoineni, kuin stressaan hulluna koko lennon ja sit juoksen kuin viimeistä päivää. 

Ehdin siis pyörähtää pikaisesti Oxford streetillä. & Other Stories oli mun eka kohde, mut en ostanut mitään, vaikka paria paitaa jäinkin miettimään. Katsotaan tiistaina, kun tuun takaisin Lontooseen. Loppujen lopuksi päädyin Selfridgesille mallinukkeja ihastelemaan. Perus. Lisään tänne kuviakin, kunhan löydän jostain kunnon wifin :-)

Täällä on siis kaikki hyvin. Huomenna onkin pitkä päivä yliopistolla, joten ilmoitin jo etukäteen etten osallistu yhteiselle illalliselle. Oon ehkä maailman epäsosiaalisin ihminen nykyään, mutta kun oon koko päivän seurustellut käytännössä tuntemattomien ihmisten kanssa, en vaan jaksa enää illalla samaa :-)

Sellaista siis täällä. Terkut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti