keskiviikko 27. elokuuta 2014

Jatko-opintoja

Nyt on kuulkaa ihan superjännitäviä, vähän pelottaviakin, mut enimmäkseen hauskoja uutisia.

Nimittäin oon jo pidempään miettinyt, miten voisin kehittää itseäni ja samalla keksiä vähän uusia virikkeitä nyt jo vuosia jatkuneelle työuralleni. Pari vuotta sitten löysin kiinnostavan ratkaisun, jatkokoulutusohjelman, joka on tarkoitettu jo työelämässä oleville, mutta joka on kuitenkin oikea tutkinto eikä vaan sarja epämääräisiä kursseja.

Työnantajan kanssa puhuin tästä siis jo pari vuotta sitten ja ilokseni siltä puolelta näytettiin vihreätä valoa.

Mutta mutta. Hain ohjelmaan jo viime vuonna, mutta jäin varasijalle. Pöh. Pettymys oli iso, mutta koska olin jo tehnyt ison työn, mm. käännättänyt kaikki todistukseni englanniksi, jätin paperit sisään seuraavan vuoden hakuun.

Ja tänä vuonna mut valittiin! Hurraa!! 

Musta tulee siis sivutoiminen opiskelija. Kyseessä on oman alan maisteriohjelma, lähellä vanhaa tutkintoani, mutta kuitenkin ihan eri juttu. Opiskelu tapahtuu muutaman päivän lähiopetusjaksoissa, itse opiskellen ja yliopiston verkkoympäristössä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Yliopisto on UK:ssa, joten opiskelukielenä on englanti, mutta vuosia kansainvälisessä konsernissa työskennelleenä sen ei pitäisi olla mikään suuri ongelma. Asun jatkossakin Suomessa, mutta matkustelen muutaman kerran vuodessa lähiopetusjaksoille ja tentteihin Englantiin.

Vähän kyllä hirvittää ja pelottaakin, miten onnistun yhdistämään kohtuullisen vaativan kokopäiväduunin ja opiskelun, mutta toisaalta olen taas ihan superinnoissani siitä, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden. Ilman työnantajan tukea se ei kyllä olisikaan ollut mahdollista monestakin eri syystä.

Tänne blogiikin tulee siis varmasti juttuja Englannissa opiskelemisesta ja siitä, miten tasapainoilu duunin kanssa onnistuu.

Loppukevennyksenä vielä kuvakaappaus yliopiston sivuilta. Sain nimittäin uuden opiskelijan oppaan ja siellä oli ihan käytännön vinkkejä siitä, mitä ottaa mukaan ja nitä ei. Edestakaisin lentelevänä olinkin ajatellut ottaa mukaan auton ja pakastimen :-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti