torstai 12. kesäkuuta 2014

Matkahommia

Meillä on tasan viikko lomalle lähtöön, mikä on ihan mahtavaa. Varsinkin, kun täällä on taas ollut tänään niin huono ilma.

Käytiin tänään vähän kaupoilla matkaa silmällä pitäen, kun vapaat illat on ennen lähtöä jo aika kortilla. Mitään ihmeellisiä hankintoja ei kyllä oo, mutta rahanvaihtoa ja sen sellaisia perushommia saatiin hoidettua. Vielä pitäis jostain löytää pari isompaa pikkupurkkia shampoita varten, kun meillä tulee mukaan vaan käsimatkatavarat ja nesteitä hyvin rajoitetusti. Edelliset pienet shampoopurkit alkoi jo vanhuuttaan falskata viime reissulla, joten uudet pitää hankkia. Viikonloppuna varmaan haen laukut kellarista ja sit päästäänkin pakkaamaan. 

Oon jo vähän miettinyt vaatteitakin (joita niitäkin tulee mukaan hyvin rajallisesti), mut varmaan saan taas jonkun paniikkihermoromahduksen, kun yritän kaikkia tunkea lentolaukkuun. Vaikka oon matkustanut elämässäni aika paljon, pakkaaminen on edelleen saatanasta ja kadehdin syvästi ihmisiä, joilla on selvät sävelet ja listat ja aina oikeat tavarat mukana. 

Meillähän on edelleen se tilanne, että ollaan varattu ainoastaan Bangkokin lennot ja Bangkokista jatkolento Krabille ja Ao Nangista pari ekaa yötä. Sen jälkeen kaikki onkin epäselvää, mut toisaalta hauskaa, kun ei yhtään tiedä minne matka käy. Kaikkineen meillä on aikaa pari päivää vajaa kolme viikkoa, joista muutama vika päivä ollaan Bangkokissa, joten aikaa on kyllä ihan kivasti.

Ihanaa siis, että loma jo ihan ovella!

2 kommenttia:

  1. Aika hyvä aika lähteä reissuun kun täällä on näin kurjat kelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Odotan niin, että pääsen lööbaamaan aurinkoon!

      Poista