maanantai 26. toukokuuta 2014

Kesä

Uskomaton sää ja ihana aurinko! Tuntuu ihan epätodelliselta, että yhtäkkiä onkin kesä. Ja viikonloppu tuntui jostain syystä kuin pidemmältäkin lomalta. 


Tänään palasin ihan normaalisti ruotuun, mutta tää onkin lyhyt viikko, kun olen sekä torstain että perjantain vapaalla. Pitkä viikonloppu tulossa siis.


Tänään tosin koin kuuman sään haittapuolet. Meillä on nimittäin talon pihalla roskalava ja tavoilleni uskollisena olin vikana päivänä liikkeellä. Lava nimittäin lähtee huomenna. Ja mieskään ei ole kotona, jos olisin saanut tän tarmonpuuskan eilen, niin apuakin olisi ollut.

Mutta siis homma on niin, että meillä on kaksi kellarikomeroa, joista toinen on ollut täynnä kaikenlaista moskaa. Eri kokoisia vanerilevyjä edellisen asukkaan jäljiltä esimerkiksi. Koska ei olla akuutisti tarvittu toista komeroa, en ole jaksanut romuihin sen kummemmin puuttua. 

Nyt kuitenkin päätin, että siivoan komeron ja raahasin äsken varmaan tunnin romuja kellarista lavalle. Kädet on aivan poikki ja selkä läpimärkä, mut tulipahan tehtyä :-)

Sääennusteesta selvisi, että ilma kylmenee loppuviikkoa kohti, joten paras nauttia lämmöstä vielä kun voi. Itse aion mennä vielä parvekkeelle istuskelemaan erityisen tyytyväisenä itseeni, kun sain yhden ikuisuusprojektin hoidettua. Hyvä minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti