maanantai 3. maaliskuuta 2014

Asuntokauppoja

Mä oon viime aikoina päätynyt asuntokauppojen pyörteisiin. Nimittäin mun äiti etsinyt jo pitkään pienempää asuntoa, ja kun sopiva osui kohdalle, kaupat tehtiin. Väärässä järjestyksessä, sillä vanha asunto on myymättä.

Nyt ollaankin sitten pähkäilty vanhan myymisen kanssa. Välittäjiä olisi tarjolla, innokkaita sellaisia, mutta kymppitonnin välityspalkkion maksaminen ei kauheesti houkuta, varsinkin kun vanha asunto on alueella, jossa asuntokauppa käy vilkkaana, joten (teoriassa) voisi kuvitella myynninkin sujuvan kohtuullisen helposti.

Olenkin tässä viimeisen viikon aikana perehtynyt netissä käytännön asioihin, ja ollaan päädytty siihen, että ainakin yritetään ensin myydä itse. Viime viikolla viereisestä korttelista tuli myyntiin melkein samanlainen asunto, ja se hävisi oikotieltä päivässä, vaikka talossa oli alkamassa putkiremontti, joten ehkä tässä olisi mahdollista itsekin onnistua.

Paljon on siis tekemistä tulossa ja tehtykin jo. Toivottavasti saadaan tässä lähiaikoina ilmoitus nettiin, kuvallisen esitteen tein jo viikonloppuna ja kaikki tarvittavat paperitkin on kasassa. 

Nyt vaan peukut pystyyn, että oikea ostaja löytyisi ja saataisiin asioita eteenpäin. Jännittävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti