keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Nukkaisten vaatteiden pelastaja

Nukkaantuneet vaatteet on superärsyttäviä. Ja niistä pienistä nukanpoistajista ei ole mihinkään. Tukossa ennenkuin ehtii edes alkuun.

Mut tähän ongelmaan on ratkaisu, jonka ajattelin nyt jakaa täällä blogissa. Tämän syksyinen hankintani, Singerin nukanpoistaja on nimittäin ihan eri kaliiberia kuin aikaisemmat, samaan tarkoitukseen käytettävät pikkukoneet.


Varsin isokokoinen (vähän silitysrautaa pienempi) nukanpoistaja on varsin massiivisen oloinen, mutta kätevä käyttää. Eikä mene tukkoon. Hinta oli muistaakseni 15 euron hujakoilla.

Musta on tullut varsinainen nukkapoliisi ja surruttelen laitteella aina, kun jossain vähän vilahtaa nukkaantunut vaate. Tästä ehkä kertoo se, että olin ajatellut postata tänne ennen ja jälkeen kuvia, mutta en löytänyt yhtään vaatetta, jossa olisi ollut niin paljon nukkaa, että kuvista olisi nähnyt eron.


Miten voi ihminen innostua jostain nukanpoistajasta? Musta on selvästi tullut keski-ikäinen.

Edit: tänään löysinkin kuin tilauksesta neuletakin, jossa oli hihassa isoja nukkapalleroita. Vasemmalla hiha ennen ja oikealla muutaman sekunnin huristelun jälkeen. Mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti