maanantai 14. lokakuuta 2013

Mitä nainen tarvitsee. Joka päivä.

Monien muiden bloggaajien tapaan päädyin tänään kuvaamaan joka päivä mukana kulkevan laukkuni sisältöä. Tämä on varmaan blogeissa loputtomiin pyörivä postausaihe, mutta aina niin mielenkiintoinen :-)

 



Hämmästyin itsekin sitä, kuinka vähän tavaraa oli mukana. Johtunee siitä, että laukku on varsin pieni. Josta taas johtuu se, että tietokoneet sun muut romppeet eivät kassissa tänään olleet eivätkä siksi päässeet kuviinkaan.

 

Mä en ole osannut luopua paperikalenterista. Vaikka käytän pääsääntöisesti kännykän kalenteria, mulla on myös paperinen versio, johon päivitän lähinnä henkilökohtaisia menoja. Lisäksi mukana on aina muistikirja, johon kirjoittelen kaikkea mieleen juolahtavaa, ja tänään vielä viime viikolta laukkuun unohtunut hullujen päivien lehtinen. Lisäksi olin näköjään säilönyt laukkuni pohjalle jonkun netistä tulostetun juoksuohjelman (kuntokuurin starttaamista odottaen) ja stockan kuitin korjauksessa olevasta matkalaukusta.

 


Mä oon meikkienkin suhteen pyrkinyt siihen, että en ihan kaikkea kuljettaisi mukana. Silti meikkipussi on aina täynnä ja sieltä voi kyllä löytyä oikeastaan mitä vaan. Nyt näkyy olevan sekalainen valikoima pinnejä ja ponnarinauhoja, huulirasva, huultenrajauskynä, 2 huulipunaa ja 2 huulikiiltoa. Mulla on tosi herkästi kuivuvat huulet, joten käytän aina huulipunaa tai kiiltoa. Lancomen tussirajauskynä silmien rajaukseen on nykyinen suosikkini kun Diorlinerin koostumus muuttui. YSL:n musta rajauskynä, Cliniquen ripsari ja Shu Uemuran ripsentaivuttimet perussilmämeikkiä varten ja Bobby Brownin peiteaineita yleisiä hätätilanteita varten. Lisäksi pieni purkki L’occitanen Shea Butteria, jota yleensä laitan kuivuneille kynsinauhoille  ja matkakokoinen pullo Make Up Storen face mistiä, jota tykkään ruiskutella naamalleni pitkin päivää.

 


Mä käytän aurinkolaseja ympäri vuoden, koska mun silmät vuotaa vettä tosi helposti. Niinpä ne löytyy aina mun laukusta. Lompakko, kotiavaimet ja autonavaimet, käyntikorttikotelo ja Coachin nahkainen pussi, jossa säilytän iphonea. Vanha Samsung on mun privaattipuhelin. IPhone toimi kamerana, joten se ei päässyt kuvaan.

 

Koko sisältöön kuului vielä purkkaa, kampa, marimekon pussukka kolikkokukkarona ja sekalainen kokoelma kyniä ja muistikkuja.


Sellaista tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti