keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Matkavalmisteluja

Meidän New Yorkin lomaan on enää reipas pari viikkoa! 

Kirjoittelin aiemmin suunnitelmistamme, mutta nyt kun loma on jo niin lähellä, oon parin viimeisen päivän aikana (ja kerrankin ajoissa) hoitanut käytännön järjestelyjä: päivittänyt ESTAt, ilmoittanut matkustiedot Finskille ja sen sellaista pientä.

 

Lisäksi varasin meille pöydän lauantai-illaksi Old Homestead Steakhousesta. Ollaan oltu tuolla kerran aiemminkin ja poikaystäväni synttäreiden kunniaksi haluttiin mennä uudestaan.

 

Viime syksynä saman ravintolan edessä


Kyseessä on samassa paikassa Meatpacking Districtillä vuodesta 1868 ollut old-school pihviravintola, jota pidetään yhtenä parhaista pihviravintoloista Manhattanilla. 


Ravintolakokemus on täysin omanlaisensa, ulko-oven yläpuolella seinässä on iso lehmä ja punatiilinen talo näyttää siltä, kuin olisi seissyt samassa paikassa aina. 



Ravintolasali on ehkä vähän nuhjuinen ja aikaa nähnyt, mutta ruoka oli ainakin viimeksi fantastista. 



Tuonne siis suunnistetaan heti tokana iltana uudestaan.

 

(Kuvat ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta täältä: theoldhomesteadsteakhouse.com/ )

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, on ihan super-ihanaa! Mietittiin pitkään, et mihin mennään, kun ajattelin eka et onko tyhmää mennä samaan paikkaan uudestaan. Mut nyt oon kyl tosi tyytyväinen, kun sain varauksen tehtyä (...vaikka en vielä tiedäkään et tuleeko meitä enemmän kuin 2, mut sit pitää vaan yrittää saada lisäpaikkoja)

      Poista