perjantai 26. heinäkuuta 2013

Sekalaisia kuvia Balilta osa 1

Tässä vielä muutamia kuvia Balilta. Bloggasin matkalla puhelimella ja sain vasta siirrettyä digikameran kuvat koneelle.

Sanurin toka hotelli


Rantanäkymää

Ubudin hotellin parvekkeelta näkyi ihmisiä duunissa riisipelloilla




Ubudin keskusmarkkinat



Goa Gojah eli elefanttiluola ja temppelialue






Nähtiin myös nuoria balilaisia tyttöjä harjoittelemassa perinteistä balilaista tanssia.

Tegallalangin riisiterasseja


Sivettikissakahvin valmistusta ihmettelemässä
(Wikipedia: Kopi Luwak eli sivettikissakahvi on maailman toiseksi kallein kahvi. Sitä valmistetaan vain 500 kg vuodessa. Indonesiankielinen sana Kopi tarkoittaa kahvia ja Luwak sivettikissaa. Kopi Luwak valmistuu, kun sivettikissoihin kuuluva musanki syö kahvinmarjoja. Sivettikissa ei voi sulattaa kovia papuja, vaan ne kulkeutuvat ruuansulatuselimistön läpi sivettikissan ulosteeseen. Sivettikissan ulosteessa pavut näkyvät selvästi ja ne noukitaan ulosteesta. Poimitut pavut pestään ja myydään eteenpäin. Kahvipavut paahdetaan ja jauhetaan ennen kahvijuoman valmistamista.)

Häkkikissa ja jauhamista odottavat pavut
  
 
Norsupuistossa norsut sai tepastella ympäriinsä vapaana, mutta niillä oli vahtina koko ajan oma hoitaja/kouluttaja. Ymmärtääkseni tuolla pyritään siihen, että sama henkilö kouluttaa norsua mahdollisimman pitkään.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti